Suuret kuolonvuodet (1695-1697) ja Suuri Pohjan sota (1700-1721) ajoivat Suomen heti uuden vuosisadan koittaessa suurten aineellisten ja henkisten haasteiden eteen. Niinpä vuosina 1700–1724 painettiin luettelomme mukaan ainoastaan 34 uutta kristillisen kirjallisuuden nimikettä. Vaikutushistorialtaan monipuolisin on vuoden 1701 virsikirja – tunnustuksellisuuden aikakauden viimeinen suuri luomus.

"Suomalaisten sucucunnan, pohjalaisten peräcunnan, walituxet waikeimmat..."

Suuren Pohjan sodan olosuhteista siis lähinnä johtui, että vuosisadan ensimmäisellä neljänneksellä painettiin luettelomme mukaan ainoastaan 34 uutta suomenkielistä kristillisen kirjallisuuden nimikettä. Näistäkin suurin osa oli joko arkkiveisujulkaisua (16) – yleensä yhden-kolmen laulun mittaisia – tai virallisjulkaisuja (8), joista useimpien sisältönä oli jokin rukous "näinä cowina sodan aicoina". Erilaisia henkilökirjasia ilmestyi yhteensä neljä kappaletta; yksi hääruno (Mennander 1700) ja kolme hautajaisiin liittynyttä julkaisua (Wallenius 1706, Yksi surullinen virsi 1712, Lithovius 1718). 

Otsikon sanat ovat ote jälkimmäisestä, Zacharias Lithoviuksen (k. 1743) piispa Johannes Gezelius nuoremman kuoleman johdosta kirjoittamasta muistorunosta. Gezelius haudattiin isonvihan pakolaisena Tukholman suurkirkkoon. Isänsä tavoin hänet muistetaan suomen kielen ja suomalaisen kirjallisuuden ystävänä (Hyötyniemi 1947), joka oli keskeisesti mukana mm. kirkkokäsikirjan (1694) ja uuden virsikirjan (1701) laatimisessa. Runon kirjoittaja Lithovius oli työskennellyt ylioppilaana Gezeliusten perheessä kotiopettajana, sitten Inkerinmaan Nevanlinnan kirkkoherrana ja paennut sieltä venäläishyökkäystä Gezeliusten tavoin Tukholmaan. Lithovius muistetaan myös muista isonvihan aikaisista merkittäviä valtiollisia tapahtumia käsittelevistä suomenkielisistä runoistaan. Runoihinsa hän laati usein myös ruotsin- ja/tai latinankieliset rinnakkaistekstit (Väänänen 2011a).

Julkaisutyyppinsä aivan omanlaiseksi muodokseen olemme merkinneet Henricus Florinuksen (k. 1705) laatiman, postuumisti ilmestyneen tutkistelun Yxi lyhykäinen opetus oikiasta wanhurscaudesta (1705). Tämä 32-sivuinen kirjanen ei valitettavasti ole säilynyt, mutta otsikkonsa perusteella ja ennen muuta sen tavan mukaan, jolla nimikkeessä mainitaan tekijän "korkea oppineisuus", sitä voitaneen pitää ensimmäisenä suomenkielisenä teologisena julkaisuna. Samainen Florinus muistetaan muutenkin laajasta ja poikkeuksellisen monipuolisesta suomenkielisestä kirjallisesta tuotannostaan (Väänänen 2011b). Muut viisi vuosien 1700–1724 uutta julkaisua ovat ilmestymisjärjestyksessään seuraavat: Uusi suomenkielinen wirsi-kirja (1701) ja tätä varten laadittu ensimmäinen suomenkielinen koraalikirja Yxi tarpelinen nuotti-kirja (1702), ns. Medelplanin puuaapinen (1719; ks. Liljedahl 2019), Tukholmassa vuosien 1720 ja 1728 välisenä aikana painettu Aapinen (luulisi, että painettu vasta rauhanteon jälkeen) sekä Seitzemän cuningas Davidin catumuspsalmia (1722).

On selvää, että Suuren Pohjan sodan olosuhteista johtuen kansan 1600-luvun lopulla kohonneessa lukutaidossa ja virinneessä hartauskirjojen käytössä alkoi tapahtua jonkinlaista taantumista. Kirjoja hävisi sekasorrossa eikä kaiken ahdingon keskellä ollut tietenkään mahdollisuuksia sellaisiin harrastuksiin kuten lukeminen. Toisaalta on muistettava, että lukutaidon opettaminen oli molempien Gezeliusten ohjelmassa vielä lasten vanhempien vastuulla ja maan länsiosissa olot säilyivät kohtuullisen rauhallisina ja papitkin paikoillaan aina maan lopulliseen miehitykseen saakka. Niinpä Gezeliuksen katekismuksesta – nyt nimellä Lasten paras tavara – otettiin Turussa vuosina 1702–1709 ainakin viisi uutta painosta. Vuoden 1701 virsikirjasta otettiin vuoteen 1712 mennessä ainakin kuusi painosta (lisäksi Suomalaisten sielun tavara painettiin vielä kahdesti vuonna 1700). Ainoa vuosien 1700 ja 1724 välisenä aikana uudestaan painettu varsinainen hartauskirja näyttäisi olevan Andreas Hasselqvistin rukouskirja Hengellinen sydämen-herättäjä (Turku 1706, 1710; ks. Tiililä 1961, 22-24). Uudestaan sodan alettua painettiin myös Salamniuksen messiadi Ilolaulu Jeesuksesta (Turku 1706).

Kestosuosikki: Uusi suomenkielinen virsikirja (1701)

Tulevien uusintapainosten määrällä mitattuna kirkolliselta ja uskonnolliselta vaikutushistorialtaan merkittävin 1700-luvun ensimmäisen neljänneksen julkaisu on Uusi suomenkielinen virsikirja (1701) – 1600-luvun kirkollisen yhtenäiskulttuurin viimeinen suuri kirjallinen luomus. Vuoden 1701 virsikirja oli kirkon virallinen virsikirja vuoden 1886 virsikirjaan asti (tosin virsikirjan uudistamistyö oli meneillään jo vuonna 1817 asetetusta komiteasta saakka; Voipio 1940, 130-146). Vuoden 1701 virsikirjaa varten laadittiin ja painettiin seuraavana vuonna myös koraalikirja Yksi tarpeellinen nuottikirja (1702). Näin pyrittiin yhtenäistämään myös jumalanpalveluksissa laulettavien virsien sävelmiä.

Vuoden 1701 virsikirja valmisteltiin kotimaisten edeltäjiänsä ja ruotsalaisen virsikirjan pohjalta (Den svenska psalmboken, 1695). Mukaan otettiin "melkein kaikki ja melkein muuttamattomana" kaikki edeltävissä virsikirjoissa olleet suomalaiset virret ja lisäksi käännettiin noin 120 virttä ruotsalaisesta virsikirjasta (Voipio 1940, 118). Virsiä oli yhteensä 413 kuten ruotsalaisessakin virsikirjassa. Virret numeroitiin nyt ensimmäistä kertaa. Edeltävistä suomenkielisistä virsikirjoista on siis vuoden 1701 virsikirjassa noin 290 virttä. Maskulaisen virsikirjassa (1605) oli virsiä vain 242, joten mukaan otettiin siis myös noin 50 sellaista uudempaa virttä, joita oli ilmestynyt mm. kansankäsikirjojen (Manuale finnonicum) osana toimitetuissa uusissa virsikirjapainoksissa sekä arkkiveisuina. Johannes Cajanuksen (k. 1681) alunperin arkkiveisuna ilmestynyt Etkös ole ihmisparka, aivan arka (nyk. nro 612) tuli mukaan virsikirjaan. Ruotsalaisesta virsikirjasta käännettyjä virsiä olivat mm. Avaja porttis, ovesi (nyk. nro 2), Mä kauniin tiedän kukkasen (184), Herraa hyvää kiittäkää (332), Sun haltuus, rakas Isäni (377), Sinuhun turvaan, Jumala (382) sekä Jo joutui armas aika (571). 

Vuoden 1701 virsikirja on oikeastaan kansankäsikirja, koska sekin piti sisällään kaikki ne peruskirjat, jotka olivat sisältyneet jo aikaisempiin kansankäsikirjoihin. Heti virsikirjan ensimmäiseen painokseen otettiin mukaan yhteensä yhdeksän "cappalda": 1. Kalenteri nimipäivineen sekä Ajan tieto (ulottuen vuosien 1696–97 katovuosiin), 2) Täydellinen virsikirja, 3) Evankeliumit ja epistolat rukouksineen, 4) Käsikirja, jossa mm. suomalainen messu, 5) Lutherin Vähä katekismus huoneentaululla, 6) Athanasiuksen uskontunnustus, 7) Kristuksen kärsimisen, ylösnousemisen ja taivaaseen astumisen historia, 8) Jerusalemin hävityksen historia sekä 9) Tarpeellinen rukouskirja. 1600-luvun kansankäsikirjoista poiketen virsikirjan kokoonpano ei tästä tulevissa 1700-luvun painoksissa ilmeisesti juurikaan laajentunut eikä varsinkaan virsivalikoimaan puututtu. Ainoastaan Ajan tietoa – kronikkamaista esitystä Suomen historiasta – esimerkiksi vuoden 1760 painokseen oli päivitetty (uudesta ajantiedosta, ks. Vilkuna 2009, 145). Lisäksi joihinkin Tukholmassa 1780-luvulla painettuihin virsikirjoihin otettiin liitteeksi Thomas Stenbäckin rukouskirjanen Aamu- ja ehtoohartauden uhri, ja vastaavasti Turun 1780- ja 1790-lukujen painoksiin Lyhykäinen kokous kaikista rukouksista. Se, vaikuttivatko nämä rukousliitteet myös virsikirjan rukousosan sisältöön, ei ole itselläni tiedossa.

Virsikirjan valmistelu vuosisadan vaihteessa näyttää kaikesta päätellen sujuneen melko vaivattomasti. Aikaisemmin ajateltiin, että käännös- ja toimitustyöstä olisi vastannut lähinnä Turun koulun apulaisrehtori Ericus Cajanus (Johannes Cajanuksen veljen pojanpoika) "cuningal:sen maij:tin armolisesta käskystä" ja Turun piispa Johannes Gezelius nuoremman valtuuttamana. Todellisuudessa kääntäjiä ja valmistelijoita lienee ollut useampia (Voipio 1940, 118-119). Virsikirjakomitean työskentely – mitään nimenomaista määräystä komitean perustamisesta ei siis tunneta – näyttää olleen joka tapauksessa tehokasta. Kun virsikirja oli saatu valmiiksi, se hyväksyttiin "colmen consistoriumin suostumisella" (Turku, Viipuri ja Narva), kuten virsikirjan nimiölehdellä juhlavasti ilmoitettiin. Ensimmäinen painos valmistui Turussa Gezeliusten kirjapainossa. Sen toimintaa Johannes Gezelius nuorempi oli isänsä kuoltua uutterasti jatkanut.

Julkaisut 1722-1724: eräitä suuntia tulevaisuuteen

Alla luettelemastamme 34 kristillisen kirjallisuuden uudesta teoksesta ainoastaan kolme julkaistiin melko pian pitkällisen sodan ja miehityksen päätyttyä vuosina 1722–1724. Pieni lukumäärä muistuttaa siitä, miten hitaasti kansakunnan henkinen jälleenrakentaminen ainakaan suomenkielisen kristillisen kirjallisuuden merkeissä sota- ja miehitysvuosien jälkeen pääsi käyntiin.

Toisaalta pienessäkin lukumäärässä ovat mukana jo varsin monipuolisesti ne ainekset, miten he, joilla oli mahdollisuus näitä kirjoja painattaa (maallinen ja kirkollinen esivalta), halusivat nykyhetkeään ja tulevaisuuttaan turvata. Niinpä oli kehotettava "kaikkia ihmisiä kaikkialla" katumukseen (1722) ja rukoukseen (1724) – toki kirkollisen järjestyksen, ennen muuta sen jumalanpalveluselämän puitteissa. Lisäksi "visioon" kuuluivat kansanopetus sekä kotihartaus. Gezeliuksen aapiskatekismuksesta otettiin vuosina 1722-1724 ainakin kaksi uusintapainosta ja vuoden 1701 virsikirjasta kolme. Seuraavaa hartauskirjan uusintapainosta saatiin odottaa vuoteen 1729. Silloin ilmestyi jo viides painos Hasselqvistin rukouskirjasta Hengellinen sydämenherättäjä (ks. Laine 1997, 160-161).

Hävitystä Suuresta Pohjan sodasta, jonka pettymykset mm. kiihdyttivät täällä voimakkaasti joidenkin 1600-luvun eurooppalaisten virtausten leviämistä (valistus ja pietismi), kuitenkin johtui, että kirkollisen ja tunnustuksellisen yhtenäiskulttuurin vankkurit – joiden kirjallisena symboleina bibliat, tunnustuskirjat, kirkkokäsikirjat, katekismukset ja virsikirjat olivat olleet – kävivät sodan jälkeen raskaammiksi vetää (esim. Juva 1965). Vääjäämättömästi, voimakkaasti kollektiivinen aikakausi muuttui 1700-luvun kuluessa peräti yksilöllisyyttä ja vapauksia korostavaksi. Siihen, miten tämä Pohjan sodan kiihdyttämä kulttuurissa tapahtunut muutos alkoi  näkyä myös julkaistussa suomenkielisessä kristillisessä kirjallisuudessa, palaamme useaan kertaan tulevissa blogeissamme. 

Kirjallisuus:

Arvid Hultin, Luettelo Helsingin yliopiston kirjaston arkkikirjallisuudesta: I, hengelliset arkkiveisut, 1929. Helsinki.

Aarni Voipio, Virsiemme synty ja olemus, 1940. Porvoo.

J. E. Hyötyniemi, Juhana Gezelius nuorempi 1647-1718, 1947. Teoksessa toim. Jaakko Haavio, Mikael Agricolasta E. W. Pakkalaan. Porvoo.

Osmo Tiililä, Rukoilevaisten kirjoja, 1961. Helsinki.

Mikko Juva, Vapaudenajan hengenelämä, 1965. Teoksessa Einar W. Juva & Mikko Juva, Suomen kansan historia: III. Helsinki.

[Pipping], Luettelo suomeksi präntätyistä kirjoista, 1967. Jäljennöspainos. Helsinki. 

Eero Matinolli, Turun tuomiokapitulin matrikkeli, 1976. Turku.

[Virsikirja]. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virsikirja. Hyväksytty kirkolliskokouksessa 13. helmikuuta 1986. Helsinki.

Tuija Laine, Andreas Hasselqvist, Hengellinen sydämen herättäjä, [1680], 1997. Teoksessa toim. Tuija Laine, Vanhimman suomalaisen kirjallisuuden käsikirja. Helsinki.

Kustaa H. J. Vilkuna, Isonvihan muistaminen, 2009. Teoksessa toim. Reino Kero, Nälkä tappoi, tauti tappoi, sota tappoi. Harjavalta.

Internet:

Kyösti Väänänen, Lithovius, Zacharias Gabrielis (1672-1743), 2011a. Julkaistu 19.1.2011. - Biografiakeskus: Turun hiippakunnan paimenmuisto 1554-1721. Suora linkki: https://kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/henkilo/1494. Viitattu 25.5.2019.

Kyösti Väänänen, Florinus, Henricus Matthiae (1633-1705), 2011b. Julkaistu 19.1.2011. - Biografiakeskus: Turun hiippakunnan paimenmuisto 1554-1721. Suora linkki: https://kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/henkilo/662. Viitattu 25.5.2019.

Tommi Liljedahl, Medelplanin puuaapinen oli ainoa isovihan aikaan Suomessa painettu kirja, 2019. Julkaistu 23.1.2019. - Sydän-Hämeen Lehti: Kyliltä. Suora linkki: https://shl.fi/2019/01/23/medelplanin-puuaapinen-oli-ainoa-isovihan-aikaan-suomessa-painettu-kirja/. Viitattu 25.5.2019.

Kuvat:

Arkkiveisu Colme caunista wirttä (1704). - Doria: Kansalliskirjaston ylläpitämä julkaisuarkisto. Public domain. Suora osoite: https://urn.fi/URN:NBN:fi-fd2017-00014908. Viitattu 27.5.2019.

Hartauskirja Hengellinen sydämen-herättäjä (1710). - Doria: Kansalliskirjaston ylläpitämä julkaisuarkisto. Public domain. Suora osoite: https://urn.fi/URN:NBN:fi-fd2016-00011418. Viitattu 27.5.2019.

Virsikirjan (1701) sisällysluettelo & nimiölehti. - Doria: Kansalliskirjaston ylläpitämä julkaisuarkisto. Public domain. Suora osoite: https://urn.fi/URN:NBN:fi-fd2017-00014204. Viitattu 27.5.2019.

Blogia viimeksi päivitetty 26.3.2020.