Vuonna 1900 painettu suomenkielinen kristillinen kirjallisuus
Luettelo on laadittu Kansallikirjaston hakupalvelun mukaan (rajaukset: kieli = suomi; aineistotyyppi = kirja>kirja). Kirjat pääosin sivumäärien mukaisessa järjestyksessä. Luokittelu yleiskustantamoihin ja kristillisiin kustantamoihin on suuntaa-antava.
Kansalliskirjaston haku antaa tulokseksi vuodelta 1900 yhteensä noin 716 julkaisua. Näistä alla olevan luettelon mukaan uskonnollisia noin 148 (21 %)
Virheet ja puutteet: info@martinkirja.fi
Ks. täältä myynnissä olevat vuonna 1900 painetut kirjat
YLEISKUSTANTAMOT (yhteensä 34 julkaisua)
WSOY (16)
Lastenpostilla eli 2 vuosikerran evankeliumitekstien yksinkertainen selitys. Toimittivat kirjassa mainitut seurakuntain opettajat. 347 s.
Valituita lukukappaleita Pyhästä Raamatusta kansakoulujen ylempien osastojen tarpeeksi. Fredrik Wilhelm Sundwall. 244 s.
Ahtisaarnoja. Ludwig Harms. Suom. Sigrid Hahl. Esipuheen kirj. Herman Råbergh. 204 s.
Neljä kirjaa Kristuksen seuraamisesta. Tuomas Kempiläinen. Suom. Juho Reijonen. 199 s. Ilmestyi 14 vihossa.
Mestarin edessä: uskonnollisia runoja ja virsiä. Niilo E. Vainio. 132 s.
Pikku Elsa ja hänen ystävänsä, 3-6 (Alice Gray; suom. T-i):
3. Elsan koti eli "Tapahtukoon sinun tahtosi". 76 s.
4. Pikku kadunlakaisija eli "Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme". 75 s.
5: Roosa Conroy eli "Anna meille meidän syntimme anteeksi, niinkuin mekin anteeksiannamme meidän velvollisillemme". 75 s.
6. Kaksi ystävystä eli "Elä johdata meitä kiusaukseen, vaan päästä meitä pahasta". 79 s.
Ohjeita maallikkotoimelle Porvoon hippakunnan seurakunnissa: Porvoon tuomiokapitulin kiertokirjeitä. 31 s.
Hengellisiä lauluja. Koonnut Axel Keihänen. Kyläläisten kirjasia 21. 30 s.
Panu: kuvauksia kristinuskon ja pakanuuden lopputaistelusta Suomessa. Juhani Aho. 2. p. 473 s.
Rippilasten kirja: muistoksi ensi käynnistä Herran p. ehtoolliselle. 2. p. 64 s.
Taivaallisia viinirypäleitä Jumalan yrttitarhasta. O. Boberg. 2. korj. p. 155 s.
Raamatunlauseita, sovitetut raamatun-historiaan. Fredrik Wilhelm Sundwall. 4. p. 32 s.
Lasten raamattu ja lyhyt kertomus kristikunnan leviämisestä. 23 p. 128 s. Kuvitettu.
Otava (8)
Bathseba: Davidin puheluja itsensä kanssa. Volter Kilpi. 249 s. Digitoitu julkaisu.
Helvi – kertomus nuorisolle: I osa. Hilda Hahnson (myöh. Haahti). 144 s.
Helvi – kertomus nuorisolle: II osa. Hilda Hahnson (myöh. Haahti). 205 s.
Raamatun selityksiä, 4-6 (Magnus Friedrich Roos; suom. K. E. Stenbäck):
4. Apostoli Paavalin lähetyskirjeet Tessalonikalaisille. 72 s.
5. Pietarin ja Juudaan kirjeet. Magnus Friedrich Roos. 95 s.
6. Johanneksen ja Jaakopin kirjeet. 85 s.
Raamatun historia Jumalan sanan mukaisesti. Karl Ervast. 3. p. 238 s.
Isä meidän rukouksen selitys ja tutkistelu. Carl Olof Rosenius. 3. korj. p. 164 s.
Gummerus (3)
Maisteri Pietari ja Ritari Niilo: historiallinen kertomus uskonpuhdistuksen alkuajoilta Suomessa. Gottfrid Petrus Bernhard Nordmann. Eripainos Kyläkirjastosta. 130 s.
Lutherin reformatoorilliset pääkirjat: luentosarja yliopistollisissa lomakursseissa v. 1900. Erik Johansson (myöh. Kaila). Eripainos Kyläkirjastosta. 60 s.
Uuden testamentin kanoonin pysyväinen merkitys kirkolle: esitelmä. Theodor Zahn. Tekijän suosiollisella luvalla suom. Arthur Hjelt. 56 s.
Weilin+Göös (2)
Biblian historia kansakouluille. K. G. Leinberg. 138 s. [Kustantaja tuntematon], [19??]. Kustantaja ilmeisesti Weilin+Göös.
Virsikirja, Suomalainen, evankelis-lutherilaisille seurakunnille Suomen suuriruhtinaan-maassa; Evankeliumi- ja rukouskirja ynnä siihen kuuluvat kappaleet, käytettävä Suomen evankelis-lutherilaisissa seurakunnissa: hyväksytty Suomen toisessa yleisessä kirkolliskokouksessa v. 1886. 907 s. [Uusi p.]
Tampere: W. Toivonen (5)
Neuvo ja lohdutus kuolemaa vastaan tohtori Martti Lutherin kirjoituksista. Martti Luther. 200 s.
Raamatullinen rukouskirja: aamu- ja ehtoorukouksia ynnä muita tilaisuuksia varten valikoituja Pyhän Raamatun opetuksia ja sopivia virren värssyjä, kotona ja koulussa käytettäviksi. Johannes Walve. 108 s.
Taivaaseen Juoksija, eli, Vakava ja sydämellinen varoitus jokaiselle pitämään huolta autuutensa asiasta. John Bunyan. Suom. Wäinö Malmberg. 86 s.
Jumalan lasten jokapäiväinen edeskäyminen armopöydälle eli ulos valittuin aamu- ja iltarukouksia joka päivälle viikossa: niille hyödyksi, jotka tahtovat palvella Jumalaa hengessä ja totuudessa. Peder Hersleb. Ruotsin kielestä osittain lyhentämällä suom. Johan Viktor Myllykorpi. 72 s.
Kristittyjen rakkaus syntisiin. 30 s.
Tampere: J. F. Olánin kirjakauppa (3)
Pyhän raamatun historia kansa- ja kiertokoulujen tarpeeksi. Antti Tarkkanen. 9. p (kansakoulujen oppikirjakomitean mietinnön mukaan parannettu). 175 s.
Virsikirja, suomalainen, evankelis-lutherilaisille seurakunnille Suomen Suuriruhtinaan maassa: hyväksytty Suomen toisessa yleisessä kirkolliskokouksessa v. 1886; Evankeliumi- ja rukouskirja ynnä siihen kuuluvat kappaleet, käytettävä Suomen evankelis-lutherilaisissa seurakunnissa: hyväksytty Suomen toisessa yleisessä kirkolliskokouksessa v. 1886. [Uusi p.?] 409 + 531 s.
Katekismus, Suomen evankelis-lutherisen kirkon: hyväksytty Suomen kolmannessa yleisessä kirkolliskokouksessa vuonna 1893 (kysymyksillä varustettu). [Uusi p.?] 93 s.
Tampere: Sampo (5)
Selitys Kristuksen vuorisaarnaan. Martti Luther. 421 s.
Kärsivä Kristus. Friedrich Wilhelm Krummacher. S. 305–720.
Laajempi selitys Paavalin epistolaan Galatalaisille julaistu v. 1535. 1-4 vihko. Martti Luther. S. 1–256.
Uusi todistus Kristuksen seuraamisesta sekä tekijän lyhyt elämänkerta. Mikael Diemer. Suom. W. Salminen. 188 s.
Muistelmia ja mietteitä Amerikan suomalaisten siirtolaisten oloista ja sielunhoidosta. Väinö Kauno Durchman. 44 s. Kuvitettu. Digitoitu julkaisu.
Tampere: O. Wennberg (1)
Ahtisaarnoja: perinpohjaisia ja jaloja selityksiä Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kalliista ja viattomasta piina- ja kärsimys-historiasta sekä saarna ja selitys Herran pyhästä ehtoollisesta. Martti Luther. Uusi paranettu p. 300 s.
Tampere: Wäinämöinen (1)
Filip Strongin ristiinnaulitseminen. Charles M. Sheldon. Suom. K. J. Saarinen. 253 s. Tampere: Wäinämöinen.
Turku: G. W. Wilén (2)
Uskovaisten hengellinen aarre-aitta, jossa oppi Jumalan lasten oikeasta uskosta, vanhurskaudesta, autuudesta, majesteetistä, kunniasta, kristillisestä elämästä ja terveellisestä rististä, y.m. lohdullisesti selitetään, 1-2. Stefan Prätorius. Suom. Gustaf Dahlberg. 5. uudestaan suom. p. 552 s. Osat painettu myös erikseen.
Armon järjestys autuuteen Jeesuksen pyhän evankeliumin jälkeen, neljässä kanssapuheessa opettajan ja sanankuulijan välillä yksinkertaisesti esitetty: suuren hyödytyksen tähden suomeksi käännetty ja uudesti painettu. 160 s. David Hollatz. [Uusi p.].
Kuopio: OWB (2)
Kirkko-käsikirja Venäjän keisarikunnan evankelis-luterilaisille seurakunnille. Suom. Juho Saarinen & Adolf Hakkarainen, runomittaiset kappaleet Paavo Räikkönen. 478 s.
Oletko Jesuksen opetuslapsi? juhlasaarna (teksti Es. 50: 4-7). Elias Schrenk. Suom. Sakari Hämäläinen. 22 s.
Kuopio: C. J. Bergström (2)
Milloin otetaan peite pois? Gertrud Almqvist. Suomensi Akseli Skutnabb. 110 s.
Esipuhe pyhän Paavalin epistolaan Roomalaisille. Martti Luther. 32 s.
KRISTILLISET KUSTANTAMOT (yhteensä 114 julkaisua)
Väitöskirjat (3)
Kaarle Fredrik Mennander ja hänen aikansa: kirkkohistoriallinen tutkimus. J. R. Forsman (myöh. Koskimies). 420 s. Turku. Virkaväitöskirja. Digitoitu julkaisu.
Lutherin vähän katekismuksen kolmannen uskonkappaleen katekeetillinen käsitteleminen erittäin silmällä pitäen Lutherin omaa ajatusta. Einar Candolin. 171 s. [Kuopio: Einar Candolin].
Pääpiirteet Jeesuksen opetuslapsikasvatuksesta. Lauri Ingman. 129 s. [Helsinki]. Väitöskirja. Digitoitu julkaisu.
Suomen lähetysseura (9)
Hengellisiä lauluja ja virsiä, 1. Kok. Herman Råbergh. Tekstipainos. 77 s. Erikseen on saatava nuottipainos.
Kristityn waellus Kristuksen jäljissä 5: tohtori Martti Lutherin elämän ohjeita kristityille. 71 s.
Rukouksen mies Yrjö Müller. Suomennos. 64 s.
Pakanalähetyksen vaikutus hengelliseen elämään kotimaassa. Jooseppi Mustakallio. Pakanalähetyksen kirjasia 12. 8 s.
Käyntini kuningas Kambonden luona. Jooseppi Mustakallio. Pakanalähetyksen kirjasia 13. 20 s. Kuvitettu.
Ristin kukkia lapsille poiminut Kaarlo Setä: 1 vihko. Suomen lähetysseuran kirjasia. 10 s.
Ristin kukkia lapsille poiminut Kaarlo Setä: 2 vihko. Suomen lähetysseuran kirjasia. 10 s.
Ristin kukkia lapsille poiminut Kaarlo Setä: 3 vihko. Suomen lähetysseuran kirjasia. 10 s.
Ristin kukkia lapsille poiminut Kaarlo Setä: 4 vihko. Suomen lähetysseuran kirjasia. 10 s.
Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys (9)
Sionin kannel: uusi kokoelma hengellisiä virsiä (lisävihko). 63 s.
Tohtori Martti Lutheruksen neuvo nuorukaisille ja nietosille. Johan Georg Kelber. 48 s.
Kirkas kointähti: iltasaarna loppiaispäivänä v. 1900. Julius Ivar Engström. Pikakirjoituksella muistiinpantu. 24 s.
Elämän kevätpäivinä: kristillistä lukemista nuorisolle. Elna. 2. p. 92 s.
Synti ja lahja: juhlasaarna Lut. ev.-yhdistyksen vuosijuhlassa Helsingissä 6 p:nä Heinäkuuta 1892. Johannes Bäck. 2. p. 36 s.
Vangittu Sionin tytär ja maailman ääret autuuden näkevinä. Jesajan 52 luvun mukaan kirjoiti Pietari Kurvinen. 2. p. 35 s.
Ahti-saarnoja Kristuksen kärsimisen historiasta sekä kaksi saarnaa Herran pyhästä ehtoollisesta ja lyhyt selitys kuolleitten ylösnousemisesta. Martti Luther. 3. kielen puolesta parannettu p. 280 s.
Evankeliumin voima: Rom. 1: 16 johdosta. Julius Ivar Engström. 3. p. 96 s.
Paimen ja lammas, Davidin 23:nen psalmin selitys, pidetty eräänä iltana vuonna 1536 ruokapöydässä kiitoksen jälkeen. Martti Luther. 4. p. 56 s.
Oulu: Herättäjä (3)
Elija Tisbiläinen: 1 vihko. Friedrich Wilhelm Krummacher. Suom. Otto Rosendal. S. 1–164.
Mooseksen uusi valitus Egyptistä matkustavain Israelilaisten erhetyksistä eli alkavain kristittyin vioista: hengellisille matkamiehille koetukseksi, varotukseksi ja herätykseksi kristillisten ystäväin kohetuksesta. [Samuel König]. Toim. Carl Gustaf Österling. Suom. P. Korhonen. 63 s.
Jumalisuuden suuri salaisuus. Carl Olof Rosenius. Ruotsin kielestä suom. A. Luoma. 47 s.
Oulu: B. B. Berghdahl (3)
Yksi sinulta puuttuu. Pekka Korhonen. Herättäjän kirjasia 7. 12 s. Oulu: B. B. Bergdahl.
Luetko raamattua? ja miten luet? Jemima Bergh. 2. p. Herättäjän kirjasia 2. Oulu: B.B. Bergdahl.
Miks' nukut sä vaan? Herätyksensana. Pekka Korhonen. Herättäjän kirjasia 5. 2. p. 16 s. Oulu: B. B. Bergdahl.
Sortavala: Karjalan kirjakauppa- ja kustannusliike (11)
Kirkkohistoria kouluja varten. K. A. Waaranen. 243 s.
Ainoastansa uskon kautta: kaksitoista puhetta. Elias Schrenk. Suom. Otto Lillqvist (myöh. Aarnisalo). 137 s.
Ainoastaan seitsemän päivää. Charles M. Sheldon. Suom. Sohvi Reijonen. 123 s.
"Enemmän valoa!" Kymmenen esitelmää. Nils Beskow. Suom. Ruusu Heininen. 100 s.
Mitä sinulle näkyy Kristuksesta? Frédéric Bettex. Neljännestä painoksesta suom. Juho Reijonen. 96 s.
Taistelu ja voitto: kertomus 8:lta vuosisadalta. W. Krausse. Suomennos. 95 s. Digitoitu julkaisu.
Raamatun ensimmäinen lehti. Frédéric Bettex. Suomennos. 80 s.
Oppi Kristuksen rististä: kymmenen opetusta. Suom. Mathilda Ellinen. 73 s. Kuvitettu.
Elli-sisko. Amalia Ihle. Suomennos. Kertomuksia kasvavalle nuorisolle 2. 51 s. Digitoitu julkaisu.
Onko raamattu Jumalan sana? Suomennos. 47 s.
Kuvia raamatusta: Suomen koteja ja kouluja varten. 32 lehteä. Kuvitettu.
Sortavalan evankelinen seura (7)
Koeteltu köysi ja useampia herättäviä kertomuksia. 60 s.
John G. Paton, lähetyssaarnaaja Uusilla Hebriideillä. Lyhyt elämäkerta kirj. hänen veljensä. 31 s.
Sortavalan evankelisen seuran kirjasia, 29-32:
Makaatko sinä? Tärkeä kysymys jokaiselle. John Charles Ryle. Sortavalan evankelisen seuran kirjasia 29. 14 s.
Tuletko autuaaksi? Kysymys jokaiselle. John Charles Ryle. Sortavalan evankelisen seuran kirjasia 30. 40 s.
Vakava sana vakavaan aikaan. Kaksi saarnaa. V. S. Sortavalan evankelisen seuran kirjasia 31. 29 s.
Hän kestää tulen. Sortavalan evankelisen seuran kirjasia 32. 8 s.
Kristillinen kasvatusoppi. Christian Heinrich Zeller. Saksan kielestä suom. K. G. Tamminen. 2. p. 247 s. Kuvitettu.
Rauman kirjapaino-osakeyhtiö (7)
Rukouskirja. Johan Arndtin kirjoituksista koonnut A. L. 57 s.
Karitsa: kertomus lapsille. Johann Christoph von Schmid. Suom. Paul Juusten. Lasten ja nuorison kirjasto 16. 78 s. Digitoitu julkaisu.
Salametsästäjän tytär: kertomus. Mukaillut A. L. Lasten ja nuorten kirjasto 18. 16 s.
Muistokukkia Jumalan yrttitarhasta poimittuja: syntymäpäiväkirja. 2. p. 176 s. Rauma: Rauman kirjapaino.
Lyhykäinen itsekoettelemus ja parannuksen neuvo: ensin lyhyemmin kirjoitettu saarnattavaksi toisena sunnuntaina p. Kolminaisuuden päivästä evankeliumin ylitse, suuresta ehtoollisesta, mutta sitte pränttiin pantaissa laveammasti kokoonpantu. Henrik Renqvist. 9. p. 36 s.
Tien-osottaja ijankaikkiseen elämään, joka on kirjoitettu niille neuvoksi ja hyödytykseksi, jotka, niinkuin vanginvartija Filippissä yksivakaisesti kysyvät: mitä minun pitää tekemän, että autuaaksi tulisin? Nils Hamnerin, ja jonka Gustaf Rancken on suomeksi tehnyt. Uusi p. 137 s.
Kolmen juutalaistytön merkillinen kääntyminen kristinuskoon. Suom. Henrik Renqvist. Lasten ja nuorten kirjasto 17. Uusi. korjattu painos. 16 s. Digitoitu julkaisu.
Helsinki: Lähetyskirjakauppa (4)
Joulu metsämökissä: kertomus lapsille. Mary. Suom. Hilda Sorsa. Nuorison kirjasto 4. 32 s.
Herran tähden. Agnes Vollmar. Suomennos. Nuorison kirjasto 5. 32 s.
Leena muori, eli, Hyvä hengetär. Suom. Hilda Sorsa. Lasten kirjasto 5. 32 s. Digitoitu julkaisu.
Kilpajuoksu, eli, Hän voitti rakkaudella. Suom. Hilda Sorsa. Lasten kirjasto 6. 31 s. Digitoitu julkaisu.
Ortodoksinen kirkko Suomessa (1)
Otteita sielunpaimenen muistikirjasta: poimittu Kronstadtin rovastin Johannes Sergijewin kirjasta (Elämäni Kirstuksessa). Johannes Sergijew. Pyhien Sergein ja Hermanin veljeyskunnan toimituksia 48. 48 s. Sortavala: Sortavalan kirjapaino.
Suomalaiset Yhdysvalloissa (2)
Itä-Amerikan ev[ankelis] luth[erilaisten] nuorisoyhdistysten liiton laulukirja. 64 s. [Kustannuspaikka ja kustantaja tuntematon], [19?].
Hengellisiä lauluja. Laulanut Paavali Ervasti y. m. 32 s. [Kustannuspaikka tuntematon]: Matti Tauriainen, [190-?]. Ilmestynyt Yhdysvalloissa.
Muut kustantamot – myös omakustanteet & yleiskustantamoja (38)
Luukkaan Evankeliumi 204:stä lyhyessä tutkistelemuksessa. Seurakunnalle selittänyt Georg Christian Dieffenbach. Tekijän luwalla suomentaneet J. O. Grönblad & Risto Kuosmanen. 503 s. Jyväskylä: J. Länkelä, 1899–[1900]. Ilmestyi 15 vihossa.
Suuri taistelu valon ja pimeyden välillä kristillisellä aikakaudella: 1 osa. Ellen G. White. Ruotsista suom. K. S. 462 s. Kuvitettu. Helsinki: K. L.
Hopearisti eli Natsaretin puuseppä: historiallinen kertomus vuodelta 33. Sue Eugéne. Suomennos. 240 s. Kuvitettu. Helsingissä: Kustannustoimi Exelsior, [1900–1901]. Julkaistu kymmenessä vihossa, vihot 1-9 vuonna 1900, vihko 10 vuonna 1901 (julkaiseminen jäänyt kesken).
Ainoastaan seitsemän päivää. Charles M. Sheldon. Eripainos Kotkan sanomista. 180 s Kotka: Nylenius.
Malkolm Kirk eli maailman voittaminen. Charles M. Sheldon. Aliina Salomaa. 131 s. Tampere.
Wanhan testamentin aikuisia uskon sankareita: toivon herätykseksi ja wahwistukseksi hengellisissä taisteluissa. 1. jakso. Pietari Kurvinen. 128 s. [Tampere]: tekijä, 1893[–1900?]. Ensimmäiset 7 arkkia (s. 1-112) ilmestyi 1893-1898 Todistusten joukko -lehden nroiden 12 lisälehtenä. Viimeinen arkki ilmestyi ilmeisesti vuonna 1900.
Jesuksen ihana ilmestyminen: selitys Matt. 24:nnestä luvusta. 118 s. Kuvitettu. Helsinki: Kansainvälinen T. ja L. Yhdistys-kustannustoimisto. Itselleni tuntematon kustantaja.
Kehoitussanoja elämän tiellä. Paavo Wilho Paatero. 116 s. Hankoniemen kirjapaino- ja sanomalehti-osakeyhtiö
Huone-postilla: saarnoja saarnattuja erityisissä kinkeripaikoissa ja sairasten tykönä. Lars Levi Laestadius. 108 s. Kemi: Åsvik.
Katekismus, Suomen evankelis-lutherisen kirkon: hyväksytty Suomen kolmannessa yleisessä kirkolliskokouksessa vuonna 1893 (kysymyksillä varustettu). 96 s. Tampere: Hagelberg.
Usko ja kärsimys: piirteitä evankelisen kirkon historiasta Espanjassa 16:lla vuosisadalla. Johan Abraham Maunu. 89 s. Kuopio: Kuopion uusi kirjapaino.
Minun Herrani ja ystäväni: muutamia sanoja Herran Jeesuksen rakkaudesta ja palvelemisesta. Georg Everard. Suom. Juho Laine. 83 s. Pori: Satakunnan kirjakauppa.
Käsikirja eli raamatun lauseita ja esimerkkejä kristinopin opettamista varten Lutherin vähän katekismuksen yhteydessä kahdessa eri oppikurssissa. J. A. Sainio. 80 s. Turku: tekijä.
Miljoona erehdyksiä eli evankelisten äärimmäiset. Heikki Wirtanen. 67 s. Helsinki: tekijä.
Uskollinen lupauksenantaja. J. R. Macduff. Suomennos. 64 s. Tampere: Giesecke.
Valo ja sumu: raamatullinen pyhittäminen. O. K. Suomennos. 64 s. Örebro: Kristillinen kustannustoimisto.
Kyläluvut Suomen kirkossa. K. V. Hurmerinta. 51 s. Hämeenlinna: Hämäläisen kp.
Raamatun kuvia. 50 lehteä. [Kustantaja tuntematon], [19??].
Kristuksen kuva Kristuksen seuraajissa eli totisen elämänilon tie. Otto Funcke. Kolmannesta saksalaisesta painoksesta asianomaisella luvalla suomensi A. Dahlberg. 40 s. Tampere: Wennberg ja K.
Suurin maailmassa: esitelmä. Henry M. Drummond. Suom. T. Waljakka. 35 s. Hamina: E. Wirkki.
Miten on Pyhää Raamattua luettava ja tutkittava, että siitä olisi runsain siunaus? K. F. S. 32 s. Raahe: tekijä.
Tärkeimpiä tietoja pyhäin evankelistain sekä apostoli Paavalin ja Pietarin elämästä. Suomennos. 32 s. Tampere: Helin.
Sananen lasten kristillisestä kasvatuksesta. Axel Fredrik Hahl. 32 s. Joensuu: tekijä.
Joulumuruja. Toim. A. F. Raunio & Akseli Korpinen. Toimitti ja kustansi joululehden "Talvikukkain" toimitus. 32 s. Kuopio.
Lyhykäinen tutkistelemus yhden uskovaisen sielun autuudesta, jonka sydämessä Jeesus asuu: Paavalin sanain Eph. 3: 17, 18 johdatuksen jälkeen. 31 s. Ruotsinkielestä suomennettu. Kajaani: Kajaanin kirjapaino.
Mestari kutsuu: sananen Kiinasta. Hilda Sorsa. 24 s. Helsinki: Kauppakirjapaino.
Armopäätös Raamatun mukaan. Anton Anshelm Wirtanen. 23 s. Turku: Turun suomalainen kirjapaino- ja sanomalehti-osakeyhtiö.
"Muuttakaat mielenne, sillä taivaan valtakunta on lähellä": esitelmä, pidetty 5:ssä pohjoismaisessa ylioppilaskokouksessa kristillisellä ohjelmalla. C. Skovgaard-Petersen. Nuorison ohjeeksi 1. 20 s. Helsinki: Nuorten miesten kristillinen yhdistys.
Katolinen liike Skandinaaviassa. Paavo Eemil Snellman. Eripainos Teologisesta aikakauskirjasta. 28 s. Helsinki: KS.
Pajalan seurakunnan kirkkoherran, provasti Lauri Levi Laestadiuksen elämäkerta ja muotokuva. 16 s. Tampere: Julin.
Ijankaikkinen lunastus, 2. Axel A. Skutnabb. 16 s. Viipuri: tekijä.
Hunajaa kalliosta erämaassa 1. Pietari Kurvinen. 12 s. Tampere: tekijä.
Synteimme puhdistus. Abel Fabian Raunio. "Toukomettisen" pennikirjasto 6. 4 s. Hämeenlinna: Hämeen sanomat.
Taivas odottaa, ja odottaa - helvettikin. "Toukomettisen" pennikirjasto 9. 4 s. Hämeenlinna: Hämeen sanomain kirjapaino.
Taidemaalari ja tuhlaajapoika. "Toukomettisen" pennikirjasto 10. 4 s. Hämeenlinna: Hämeen sanomain kirjapaino.
Biblia se on: Pyhä raamattu, Vanha ja uusi testamentti. [Uusi p.] 828 + 282 s. Berlin: Englannin ja ulkomaan bibliaseura.
Virsikirja, Suomalainen, evankelis-lutherilaisille seurakunnille Suomen suuriruhtinaan-maassa; Evankeliumi- ja rukouskirja ynnä siihen kuuluvat kappaleet, käytettävä Suomen evankelis-lutherilaisissa seurakunnissa: hyväksytty Suomen toisessa yleisessä kirkolliskokouksessa v. 1886. [Uusi p.?] 820 s. Helsinki.
Monen hurskaan sielun puuttuvainen kristillisyys eli monta ovat kutsutut, mutta harvat ovat valitut. Gerhard Terstegen. Suom. Henrik Renqvist. [Uusi p.] 32 s. Kajaani: Kajaanin kirjapaino.
Historiikit ja virallisjulkaisut – muut kustantamot (12)
Suomen neljännen kirkollis-kokouksen pöytäkirjain liitteet. 1038 s. Turku.
Iisalmen seurakunnasta menneillä vuosisadoilla. Johan Magnus Salenius. 56 s. Kuopio: Kuopion uusi kirjapaino.
Evankeliumi Luukkaan mukaan. Raamatun käännös-ehdotus. 70 s. Kajaani: Kajaanin kirjapaino.
Johanneksen evankeliumi: luvut 12-21. Raamatun käännös-ehdotus. 24 s. Kajaani: Kajaanin kirjapaino.
Apostolien tekoja. Raamatun käännös-ehdotus. 75 s. Kajaani: Kajaanin kirjapaino.
Tervehdys Turun arkkihiippakunnan arvoisalle papistolle. Gustaf Johansson. Eripainos Teologisesta aikakauskirjasta. 22 s. Helsinki: KS. kp.
Valiokunnalta, joka on asetettu antamaan lausuntoa Turun tuomiokirkon ja sen hautapatsaiden uudistamisesta. 20 s. Kuvitettu. Helsinki.
Tervehdys Kuopion hiippakunnan papaistolle. Juho Rudolf Forsman. 19 s. Oulu: Oulun uusi kp.
Jäähyväistervehdys Savonlinnan hiippakunnan arvoisalle papistolle. Gustaf Johansson. Eripainos Teologisesta aikakauskirjasta. 15 s. Helsinki: KS. kp.
Diakonivalmistus kirkossamme (Sisälähetyskomitean mietintö n:o 3 kesällä v. 1900 Savonlinnassa pidettävää yksityistä pappeinkokousta varten). 7 s. Helsinki: KS.
Pöytäkirja 1900: Savonlinna. [?] s. Savonlinna. Pappeinkokouksen pöytäkirja.
Asetukset kirkon ja pappilan rakentamisesta sekä papiston virkataloista ja palkkauksesta maan evankelis-luterilaisissa seurakunnissa. Pieni asetus-kokoelma 37. Uusi lis. p. 86 s. Helsinki: G. W. Edlund.
Laulukirjat – muut kustantamot (5)
Hengelliset morsius-virret. J. Strömborg. Painoon toim. A. Savonen. 72 s. Tampere: GEJ.
Riemusointuja: yksi-ääniset säveleet. Eskil Renfors. 57 s [Kustannuspaikka tuntematon]: tekijä.
Avaa suus ja korota äänes laulamaan: pyhitä lahjas Jumalalle! 4 s [Kustantaja tuntematon], [julkaisuaika tuntematon].
[Neljä hengellistä wirttä]. Sepittänyt Siina Rehn. 2 s. [Kustantaja tuntematon], [vuosien 1900 ja 1920 välillä?]. Digitoitu julkaisu.
Lunastettuin lauluja matkalla Sioniin. Pietari Kurvinen. 3. p. 192 s. Tampere: tekijä.
LIITE: VALIKOIMA KIRJOJA KRISTINUSKON VAIHEILTA
Kirkko ja työväenliike
Uudemman sosialismin edelläkävijät 1: Platon'ista kasteenkertojiin. Karl Kautsky. Kansan lehden julkaisuja. Työväen kirjasto 1. 447 s. Tampere: GEJ. ja K. Ilmestynyt ilmeisesti vihkoina ja kahdessa osassa.
Kristinusko ja sosialismi: Malmön työväenyhdistyksen 12/IX 1899 pidetty esitelmä. J. J. Lachmann. Suom. Taavi Tainio. 25 s. Helsinki: Päivälehden kirjapaino.
Työväen katkismus. Uud. p. 32 s. Helsinki: Työväen sanomalehti-osakeyhtiö. Vanh. pain. ilm. v. 1899 nimellä Työmiehen katkismus.
Robert G. Ingersoll
Mooseksen erehdyksiä. 55 s. [Kustantaja ja julkaisuaika tuntematon].
Yksilöisyys: syytös kirkkoa vastaan. 54 s. Duluth (Minn.): [kustantaja ja julkaisuaika tuntematon].
Joulusaarna; Ihanne: Robert G. Ingersollin puhe Unitari seurakunnan iltamassa. 54 s. [Kustantaja ja julkaisuaika tuntematon].
Kiitospäivän saarna. 49 s. [Kustantaja ja julkaisuaika tuntematon].
Mihin suuntaan? 41 s. [Kustantaja ja julkaisuaika tuntematon].
Historiaa
Leo Tolstoi, elämä ja kirjallinen toiminta. Jevgeni Solovjew. Suom. Lauri Suomalainen. Suurten miesten elämäkertoja 3. 226 s. Helsinki: Otava.
Charles Darwin: elämäkerrallinen kuvaus. Wilhelm Bölsche. Saksalaisesta alkuteoksesta suomentanut Iivari Leiviskä. Vanamon kirjoja 5. Suurten miesten elämäkertoja 4. 148 s. Helsinki: Otava.
Ljungi Tuomaanpoika, Pohjanmaan pappi ja lain suomentaja: esitelmä. A. H. Snellman. [Historiallinen arkisto 16]. S. 1–24. Helsinki: Suomen Historiallinen seura.
Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Suomen ensimmäisiä koulumestareita. J. M. Salenius. [Historiallinen arkisto 16]. S. 1–24. Helsinki: Suomen Historiallinen seura.
Johtavat aatteet ihmiskunnan historiassa: luento-jakso. Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen. 2. p. 383 s. Porvoo: WSOY.
Kaunokirjallisuutta
Kertoelmia ja kuvauksia. Juho Reijonen (pappi). 676 s. Porvoo: WSOY. Ilmestyi 11 vihossa.
Niilo Bonpoika Sture 3: testamentti. Kolmiosainen historiallinen kertomus Kaarlo VIII ja arkkipiispa Jönsin sekä muiden unioonin ruotsalaisten ystävien välisistä taisteluista. Carl Georg Starbäck. Kuv. Jenny Nyström-Stoopendaal. Suom. Uuno Kahma. 578 s. Porvoo: WSOY.
Richard Bruce. Charles M. Sheldon (pappi). Suom. Akseli Järnefelt. 252 s. Porvoo: WSOY. Ilmestyi 4 vihossa. Ilmestynyt vuonna 1900 myös Pohjalaisen (Vaasa) kustantamana (Richard Bruce eli nykyinen elämä). Tarkempi sisältö ei itselläni tiedossa.
Runoja. Lars Jakob Stenbäck. Suom. Yrjö Weijola. 165 s. Helsinki: Otava.
Kuinka Kettuniemellä kirkkoherraa valittiin. Kustaanpoika. 68 s. Helsinki: Edlund.
Lukkarin arkityöt: yksinäytöksinen huvinäytelmä. Vihtori Robert Niemi. Näytelmäkirjallisuutta 38. 24 s. Kuopio: Telén.
Teklenpurin kreivinna Annan elämäkerta: kaunis ja kehoittava kertomus hänen hurskaista ja jumalisista elämän vaiheistansa, kaikille hyville ihmisille: tapahtui kaksitoistakymmenennellä vuosisadalla. 2. p. 127 s. Kuvitettu. Turku: Wilén. Tarkempi sisältö ei itselläni tiedossa.
Muuta
Onnen ja rauhan etsiöille kysymyksiä ja vastauksia. Suom. Juho laine. 32 s. Pori: Otto Andersin. Tarkempi sisältö ei itselläni tiedossa.
Mietteitä lasten kasvatuksesta. J. A. Maunu (pappi). 24 s. Tampereella: Wennberg.
Latinaisia koululauluja. Suomeksi sovittanut A. V. Forsman (myöh. Koskimies). Nuoteilla varustettuina julkaissut Joh. A. Inberg. 23 s. Nuotteja. Helsingissä: Joh. A. Inberg. Ylipainos saman teoksen kolmikielisestä painoksesta.